Janerikfinskas Herättää keskustelua Suomen nykytilasta ja siitä mihin suuntaan maata pitäisi viedä.

EU - kilpailutukset osa 3 , SOTE - säästöt !

  • EU - kilpailutukset osa 3 , SOTE - säästöt !

Yksi SOTE – uudistustuksen kompastuskivistä on ns. valinnanvapaus paketti, jossa on myös paljon epäkohtia sekään ei ole valmis ja huomautuksia on tullut vaikka kuinka paljon. Sosiaali -ja terveysvaliokunta, sekä Perustuslakivaliokunta ovat saaneet jatkuvasti kokoontua apäkohtien takia, joista on huomautettu.

Niitä on pitänyt rukata uusiksi, mutta osa näiden valiokuntien hallituspuolueiden jäsenistä ovat jarrutelleet muutoksia tai asiantuntija kuulemisia.

 

”Sote-uudistus ja valinnanvapauden kuoppa

Tänään 10.2.2019 Kauppalehden sähköisillä sivuilla on toimittaja Senja Larsenin artikkeli. Siinä kerrotaan, että kalifornialaisen perheen lievästi ennenaikainen kaksosten synnytys aiheutti 1,25 miljoonan dollarin kustannukset. No, perheellä oli työnantajan pääosin maksama vakuutus, jossa omavastuu oli 13 000 dollaria, joten he selvisivät sillä. Äiti ja kaksoset olivat sairaalassa 23 päivää. Jos kyseessä olisivat olleet paljon ennenaikaisemmat ja pienemmät kaksoset olisi kustannus ollut vielä paljon suurempi. Miten tämä voi maksaa näin paljon ja mitä tällä on tekemistä Suomen sote-uudistuksen kanssa?”

Hyvä kysymys siis ja niitä kysymyksiä juuri onkin vailla vastausta ??

”Artikkelissa toimittaja on ottanut yhteyttä HUSin Lastensairaalan johtaja Jari Petäjään. Hän esittää viiltävän analyysin tämän ”kafkamaisen” esimerkin yhteydestä Suomen sote-uudistukseen. Kirjoitimme samasta aihepiiristä Petäjän kanssa artikkelin lehtiin helmikuussa 2017 kun valinnanvapauden ensimmäinen lakiehdotus oli julkistettu. Se löytyy ydinkohdiltaan googlaamalla mm. Kuntalehden sivuilta ja siellä on edelleen linkki artikkelin täyspitkään versioon HUSin sivuilla.

Sote-uudistus on osoittautunut vaikeaksi ymmärtää sekä useimmille poliittisille päättäjille että luonnollisesti ns. suurelle yleisölle.

Ongelmana on se, että laaja valinnanvapaus periaatteessa aiheuttaisi kustannusten nousun. Tämä johtuu siitä yksinkertaisesta syystä, että jos nykyisistä kansalaisten itse maksamista yksityisistä terveyspalveluista merkittävä osa tulisi yhteiskunnan varoin kustannetuiksi – kuten kansalaiset luulevat valinnan vapaudessa tapahtuvan – seuraa siitä merkittävä julkisten menojen kasvu. Varovaisin arvio on 500 miljoonaa euroa, realistisempi arvio on 1000-2000 miljoonaa euroa. En käy tätä nyt läpi, mutta esitän yhden konkreettisen esimerkin.”

Terveyskeskuslääkärikäyntejä on nyt 7 miljoonaa kpl ja potilaiden itse maksmia yksityislääkärikäyntejä 4 miljoonaa kappaletta. Jos vaikkapa 3 miljoonaa yksityislääkärikäyntiä muuttuisi julkisin varoin maksetuiksi, aiheutuisi siitä luonnollisesti kulujen kasvu.

Sote-uudistuksella ei ole tarkoitus lisätä julkisia menoja, vaan säästää tulevasta kasvusta arviolta kolme tuhatta miljoonaa euroa.

Tämä toisi niin valtaisat kustannukset, että vaikka leikkauksia tehtäisiin  3 miljardia euroa niin veroja jouduttaisiin korottamaan ja paljon. Se keiltä verotus kiristyis olisi  selvä, eläkeläisiltä, työttömiltä, opiskelijoilta ja lapsiperheiltä, yleensäkin pienituloisilta ja myös keskituloisten siitä päästä, jossa on yksinhuoltajia. Näille väestöryhmille pienetkin menojen korotukset eivät tiedä hyvää, koska se on pois jostain muusta tärkeästä ja säästöjä heillä on vähänlaisesti.

 

Palvelun tuottajat jos ne ovat suuria yksityisiä yrityksiä haluavat ja ottavat voittonsa ja sen voiton osasta suurimman osan maksaa hoitoa saava asiakas.

 

”Nyt tullaan asian ytimeen. Ottamalla käyttöön laaja valinnanvapaus ja säästämällä samalla julkisia menoja, seuraa väistämättä seuraavaa. Julkisin varoin korvattavien palveluiden sisältö määrätellään hyvin niukaksi ja tuottajille (yksityinen tai julkinen) maksettavat korvaukset olisivat kovin pienet. Nykyinen taso ei ainakaan kasvaisi. Nykyisin kunnat antavat terveyskeskuslääkäreiden vastaanottotoimintaan keskimäärin 120-140 euroa asukasta kohti vuodessa. Kunnalliset terveydenhuoltomenot ovat kokonaisuudessaan yli 2000 euroa vuodessa asukasta kohti ja kaikki kuntien sote-menot 3500 euroa asukasta kohti.

Tämän asian ymmärtäminen liittyy juuri tuohon Kauppalehden artikkelin ytimeen. USA:ssakin monet sairaalat joutuvat tuottamaan yhteiskunnan rahoittaman osuuden terveydenhuollosta, joka ei ole aivan vähäinen sielläkään, sikäläiseen kustannustasoon verrattuna hyvin niukasti, ja jopa tappiolla kuten Petäjä kommentissaan toteaa. Tästä seuraa se, että muu terveydenhuolto myydään väestölle, vakuutusyhtiöille ja työnantajille kalliilla. Juuri näin on nyt jo Suomessa tapahtunut ja sote-uudistus säästöineen kiihdyttäisi tätä kehitystä.

Yksityiset suuret terveysfirmat ovat muodostuneet pääomasijoittajien runsaalla rahoituksella suuriksi ”terveydenhuollon tavarataloiksi”, joilla on hoivaa, työterveyshuoltoa, perinteistä itse maksettua lääkärikeskustoimintaa (josta se kaikki aikanaan lähti), kuntien kokonaisulkoistuksia, vakuutusyhtiöiden maksamaa hoitoa, alihankintaa kunnille ostopalveluna ja palveluseteleillä jne. Joku näistä sektoreista voi olla heikommin kannattavaa, joku jopa tappiollista, ja tätä voidaan tukea toisilla sektoreilla. Hyvä konkreettinen esimerkki on laboratoriotoiminta.”

 

Tuollaista toimintaa en itse katso hyvällä vaan olen puhunut usein juuri sitä vastaan eli ehdoton ei USA:n terveys shoppailun tuomiselle tänne, jossa vaan vakuutuksella saa hoitoa ja jos vakuutukseen ei ole varaa niin jäät ilman hoitoa tai saat vaan ensiavun kaltaista alkuhoitoa et muuta !

 

”Sellaiset peruskokeet, joiden omakustannushinta julkisissa laboratorioissa ovat esimerkiksi 60 euroa, maksavat potilaille 200-300 euroa yksityisissä laboratioissa. Ei niiden tuottamiskustannus sielläkään tuota maksa, vaan paljon vähemmän, Virosta alihankittuna jopa alle 50 euroa. Tässä otetaan siis huima kate.”

 

Kyse on siitä kuka tuollaista haluaa tänne ? No, Kokoomus ja keskusta, joka nyt pyörii muka ”synnintuskissa” kun kannatus laskee !

 

”Sote-uudistus ja perustuslakivaliokunnan lausunto

Luin eilisen Perustuslakivaliokunnan lausunnon sote- ja maku-uudistuksesta huolella läpi tänä aamuna, 76 sivua vaativaa tekstiä. Hitaasti, miettien ja alleviivaten luin. Teen perusteellisen arvion siitä myöhemmin tänään ja julkaisen sen. Tässä yhteydessä yleinen johtopäätökseni on seuraava.

Lausunto on kriittisempi kuin eilen tiedotuvälineissä annettiin ymmärtää. Olennaisiin ja isoihin asioihin vaaditaan muutoksia, jotta lait voitaisiin säätää normaalissa järjestyksessä. Sellaisia ovat mm. kuntien oikeus jatkaa palvelutuottajina, joka olisi erittäin tärkeä asia. Hallitus on jo pariin kertaan ”pyyhkinyt pöytää” tällä perustellulla vaatimuksella.

Kuntien nykyiset terveyskeskukset ja kuntayhtymien sairaalat ovat paljon tutumpia asiakkaille, potilaille ja yhteiskunnalle ja niihin henkilöstökin sitoutuu eri tavalla kuin epämääräiseen ”maakunnan liikelaitokseen” tai ”maakunnan suun terveydenhuollon yksikköön”. Kilpailutilanteessa tällä on merkitystä.”

Me olemme edelleen EU:n orjina ja joudumme niin kauan kun olemme EU:ssa kymymään eri päätöksiin suostumusta mikä on kaikkea muuta kuin oikein !

”Monimutkainen EU-notifikaatio on edelleen auki. Sitä käsitellään lausunnossa yhdeksän sivun laajuisesti. Annetaan kaksi mahdollisuutta, joko EU:lle ilmoitetaan, että Suomi tekee laajasti yksityiseen tuotantoon ja markkinoihin perustuvan sote-järjestelmän ja jäädään odottamaan EU:n kannanottoa tai sitten valinnanvapaudesta säädetään vasta EU:n linjauksen jälkeen.

Koko arvio sote-uudistuksesta oikeastaan tiivistyy kahteen virkkeeseen sivulla 62. Ensiksi todetaan sivun yläosassa, että ”valiokunta kiinnitti jo lausunnossaan PeVL 26/2017 vp huomiota siihen, että yksityisen palvelutuotannon varaan olennaisilta osiltaan perustetun sosiaali- ja terveydenhuoltojärjestelmän …” Siis valiokunta pitää järjestelmää olennaisilta osiltaan yksityisen palvelutuotannon varaan rakentuvana! Ja sitten seuraavassa kappaleessa todetaan, että ”… kiireessä laadittu järjestelmä ei pysty turvaamaan riittäviä sosiaali- ja terveyspalveluita yhdenvertaisesti perustuslain 19 §:n edellyttämällä tavalla.”

Sipilän hallituksen edustaja jo myöntää asian tappion, joten tämä suuri hullutus joka olisi ollut hyvä jos se olisi aidosti tehty oikein. Miksi ei sitten tehty ? Tämä kyseinen paketti kun tulee tuskaisen kalliiksi ja siihen on jo palanut paljon rahaa.

”Sote-mylly jatkaa jauhamistaan perustuslakivaliokunnassa – hallitusjäsen tuskastui: "Me ollaan häviämässä tämä peli"

Perustuslakivaliokunta kokoontui torstaina aamulla jatkamaan sote-uudistuksen kannalta ratkaisevan lausunnon valmistelua. Valiokunta käsitteli lausuntoa viimeksi eilen illalla ylimääräisessä kokouksessaan.

Lausunnon piti valmistua jo viime viikon maanantaina, mutta valmistumisaikataulu on edelleen epäselvä.

– Toivottavasti valmistuu tänään, en tiedä, puheenjohtaja Annika Lapintie (vas.) kommentoi mennessään kokoukseen.

– Parhaamme yritetään, sanoo Antti Kurvinen (kesk.).

Sinisiä valiokunnassa edustava Matti Torvinen on heittänyt toivonsa sote-uudistuksen valmistumisen suhteen.”

 

Lähteet:

Sote-uudistus ja valinnanvapauden kuoppa

https://akilinden.fi/sote-uudistus-ja-valinnanvapauden-kuoppa/

Sote-uudistus ja perustuslakivaliokunnan lausunto

https://akilinden.fi/sote-uudistus-ja-perustuslakivaliokunnan-lausunto/

Sote-mylly jatkaa jauhamistaan perustuslakivaliokunnassa – hallitusjäsen tuskastui: "Me ollaan häviämässä tämä peli"

https://yle.fi/uutiset/3-10656385?utm_source=facebook-share&utm_medium=social&fbclid=IwAR1XKlIggSi01g6ypXceAZrcH2z8niRoQk-oX9L92g4s95EVfgJVz4lyUas

 

Tässä on myös se ongelma, että jo kovilla olevat lääkärit ja hoitajat eivät saa lisää niitä käsiä mitä nyt tarvittaisiin. Pian ollaan tilanteessa ettei jokaista voida hoitaa kun resurssit eivät riitä.

Jokainen ihminen on hoidon arvoinen !

 

Jan Finskas

Espoo

pj IPU Itsenäisyyspuolue Uudenmaan piiri ry

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

Toimituksen poiminnat